tiistai 13. maaliskuuta 2007

mummomyssy

tämän kevään viimeinen talvineule.


ohje: santa cruz, kukkasen ohje
lanka: novita wool
puikot: 3,5

ihan kiva kevättalvipipo. ohje oli minulle jotenkin vaikea, kun siinä vaihdeltiin langankiertojen ja kavennusten paikkoja joka kerros. lisäsin aika monta joustinneulekerrosta reunaan, että myssyä voi pitää myös nutturan kanssa, hiukset sinne tungettuna.

kauluspaitaihastukseni jatkuu. kuva on huono, mutta jotenkin hauskasti valottunut joten laitoin sen silti. ostin siis lyhythihaisen kauluspaidan (10e), malli on tyttömäisen söpö ja alle saa kivasti pitkähihaisen (kuten kuvassa).

nyt olisi ihanaa hankkia kaikkea uutta kevätvaatetta.. neulomispuolellakin sukat tössäsivät siihen, kun tajusin, ettei mulla ole sopivia mustia lyhytvartisia kevätkenkiä niiden kanssa. ei rähjätennareiden kanssa oikein pitsisukat sovi. täytyy sitten odotella niiden sukkien kanssa ja tuskailla erään vihreen huivin parissa sitten - lanka on kovaa eikä mikään huivimalli onnistu sen kanssa.

Ei kommentteja: